Tero

Olen viisikymppinen perheenisä ja puoliso Pirkanmaalta. Olen päässyt tälle radalle, jossa katse suuntautuu itseen, omien kipujeni ja kärsimysteni kautta. Olen aikaisemmin jättänyt oman elämäni elämättä ja suunnannut katseeni muihin ihmisiin, odottaen sieltä saavani ratkaisun ongelmiini. Olen kipuillut omien tuskieni kanssa monta vuosikymmentä, ymmärtämättä avun olevan syvällä omassa minuudessani. Kuka minä olen ja mitä minä haluan, on kysymys, johon olen etsinyt vastausta viimeisten vuosien aikana väsymättä. Olen aloittanut tämän syvemmän matkan kohti minuutta ja turvallista aikuisuutta pienin ja heiveröisin askelin, opettelemalla tunnistamaan muitakin tunteita kuin vihan ja katkeruuden.

Nyt kun olen taittanut matkaa kohti itseäni jo joitain vuosia, osaan tunnistaa ja myös tunnustaa tunteeni, ainakin yleensä. Olen kasvanut pienestä kiukuttelevasta pojasta aikuiseksi vastuuni tuntevaksi mieheksi, jolle virheet ja epäonnistumiset ovat myös sallittuja. Olen kasvanut isänä ja puolisona myös paljon tämän oman henkisen matkani aikana, viha ja kiukku eivät enää hallitse minua. Olen kahlannut lävitse omaa historiaani, ymmärtänyt vanhempieni toiminnan minua kasvattaessaan, sekä myös perinnön jota olen mukanani kantanut läpi vuosikymmenten, niiden hiljaisten laukausten perinnön jotka ovat esi-isiemme sieluihin osuneet tätä maata suojellessaan. Nyt olen voinut vihdoin riisua oman kypäräni ja luovuttaa aseeni ja lakata taistelemasta.

Tällä matkalla olen saanut kohdata oman heikkouteni ja haavoittuvuuteni useasti. Olemme pystyneet yhdessä vaimoni kanssa nostamaan parisuhteemme aivan uuteen kukoistukseen, päästämällä irti vaatimuksista toisiamme kohtaan. Menettämisen pelkoni ja oma riittämättömyyteni ovat saaneet jonkinlaiset mittasuhteet ja luottamus kaikkea hyvää kohtaan on kasvanut huomattavasti.

Tämä matka, jota yhdessä Jannen kanssa saan käydä, on antanut minulle aikuisen todellisen ystävyyssuhteen, sekä kirkkaan peilin johon voin luottaa, kävi miten tahansa. Yhdessä tekemämme podcast on auttanut minua pysymään omassa prosessissani paremmin kiinni, kun on ollut joku, jonka kanssa näitä valtavan isoja asioita on saanut yhdessä käydä läpi. Vihasta ja katkeruudesta luopuminen on tuonut uusia mahtavia ihmisiä lähelleni, olen saanut tavata ihmisiä ja kuunnella tarinoita ihmisyyden kaikilta kulmilta, sieltä pimeydestä kirkkauteen. Olen todennut useasti sen, että kaikki mitä minussa on se riittää, se todellakin riittää.

Matka jatkuu ja elämä tuottaa mäkiä joiden jyrkkyyttä ja suuntaa en voi ennustaa. Joskus putoan edelleen vanhoihin totuttuihin toimintatapoihini, halusin tai en. Suunnan olen pystynyt muuttamaan ja matka jatkuu kohti huomista, juuri nyt, tässä hetkessä on kaikki hyvin.

Janne

Nimeni on Janne ja tulen Helsingistä. Olen syntynyt Mäntsälässä pohjoisella Uudellamaalla 1982 ja muuttanut 19-vuotiaana pääkaupungin värikylläiseen sykkeeseen. Harrastan musiikkia, lätkää ja teen podcastia ihmisyydestä ja miehisistä tunteista. Rakastan kitaransoittoa, ruuanlaittoa ja hyviä viinejä, mökkeilyä ja luonnossa liikkumista. Ammatiltani olen mindfulness-ohjaaja, sommelier ja yrittäjä. Opiskelen terapeutiksi.

Kun kirjoitan tätä esittelytekstiä itsestäni juuri tässä hetkessä, minusta tuntuu, ettei näillä edellä mainituilla ole niin suurta merkitystä. Oikeastaan nuo kaikki asiat ovat minun itseni ulkopuolella ja vaikka niillä on toki merkitystä minulle ja ihmisille ympärilläni, ne eivät ole koko totuus siitä, kuka minä olen. Harmaassa on sävyjä. Olen ihminen, mies ja sisälläni on luottamusta, rakkautta, iloa, kiitollisuutta, nöyryyttä ja lämpöä. Niiden lisäksi siellä on pelkoa, vihaa, häpeää, syyllisyyttä ja muita tunteita. Niitä on kymmenittäin, varmasti sadoittain. Tunteeni ja ajatukseni eivät ole hyviä tai huonoja, ne vain ovat minussa ja minä harjoittelen niiden kanssa toimeen tulemista ja niiden kanssa olemista joka päivä. Ja vielä tarkemmin, joka hetki. Olen siis kehoni tunteita ja mieleni ajatuksia ja jotain muuta valtavan suurta, jota on vaikea sanoin kuvata. "Body, mind and spirit".

Minussa on oma menneisyyteni, joka värittää jokaista ajatusta, joka minussa nousee. Minussa on myös tulevaisuus, joka ei ole vielä tässä. Se tulee kyllä sitten aikanaan, mutta koetan olla kiirehtimättä ja hötkyilemättä vielä sinne, koska en onneksi pääse tästä hetkestä mihinkään. Pakoilin itseäni vuosikausia, mutta (myös onneksi) en päässyt itseltäni karkuun. Jossain vaiheessa matkaa kärsimys kasvoi niin suureksi, että minun oli pakko katsoa sisäänpäin itseeni ja muutos sai vihdoin alkaa.

Olen ylpeä siitä, mikä minusta on tullut. Toisaalta en myöskään halua enää heittää vanhaa minääni roskakoriin. Hän oli pieni poika, joka oli eksynyt elämässä. En voisi koskaan luopua tuosta pojasta vaan pidän häntä nyt kädestä, pysyn rinnalla aikuisena minänä ja yhdessä me ihmettelemme uteliaana tätä maailmankaikkeutta ja katsotaan mihin elämän virta meitä vie ja kuljettaa.

Olen äärimmäisen kiitollinen juuristani ja siitä mitä on nyt. Olen täysin etuoikeutettu tässä elämässä ja maassa, jossa asun, sillä minulla on ihan kaikkea materiaalisista hyödykkeistä henkisiin asioihin ja läheisiin ihmissuhteisiin. Olen niin nöyrän kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka ovat osuneet polulleni. Elämä kun on, tapahtuu ja muuttuu minussa ja muissa ihmisissä koko ajan. Edelleen olen kiitollinen heille, joiden kanssa olen turvallisesti voinut kohdata itseäni ja menneisyyttäni. Tero on yksi näistä tyypeistä, ihan paras peili, jossa on minulle hiukan isähahmoa, mutta ennen kaikkea nallekarhumaista tosiystävää. Teron kanssa on ollut huikeaa reissata ja tässähän tämä matka jatkuu.

Taisin mainita rakkauden. Siihen tämän kaiken voi kiteyttää.